Valmiina saamaan nettisivut, jotka eivät ole vain olemassa, vaan tuovat myös asiakkaita?
Olen nettisivujen tekijä, joka toteuttaa asiantuntija- ja palveluyrittäjille WordPress-sivuja, jotka myyvät puolestasi.

Ansaitset nettisivut, joiden langat pystyt pitämään omissa käsissäsi.
Nettisivujen on tarkoitus ei ole aiheuttaa sinulle tuskaa joka kerta, kun jotain tarvitsee päivittää. Tai vielä pahempaa, pakottaa sinut odottamaan, milloin nettisivujen tekijä ehtii tehdä pienen muutoksen puolestasi.
Nettisivujen tekijänä minulle on tärkeää, että
Nettisivujen tekijä, joka ymmärtää, mikä auttaa tuomaan asiakkaita nettisivujen kautta.
Jotta sinun ei tarvitse tehdä kaikkea itse.
Olen toteuttanut nettisivuja vuodesta 2019 ja nähnyt, mitkä ovat monien asiakkaideni kompastuskivet, mitä nettisivuihin tulee.
Lähdin liikkeelle, kuten moni muukin nettisivujen tekijä, tarjoamalla “vain” nettisivuja. Mutta vuosien varrella huomasin, että kauniit nettisivut eivät auttaneet asiakkaita, jos heidän sivujensa sisällöt eivät toimineet.
Sen takia en keskity asiakkaideni kanssa vain sivujen ulkoasuun, vaan rakennamme yhdessä sivuston, joka muuttaa kävijät myynniksi.
Kaikki palaset, joiden avulla tuot asiantuntijuutesi esiin ja alat saada asiakkaita nettisivujesi kautta
Oikeita asiakkaita houkutteleva viesti
Nettisivujesi sisältöjen täytyy puhutella juuri oikeita asiakkaita. Lähdemme liikkeelle viestisi tarkentamisesta, jotta tavoitat ihanneasiakkaasi ja tuot oman ammattitaitosi esiin nettisivuillasi.
Selkeä polku kohti ostopäätöstä
Rakennamme sivujesi sisällöt tavalla, joka tukee kävijöitä ostopäätöksen tekemisessä sen sijaan, että kiinnostuneet ihmiset katoaisivat sivuiltasi.
Ammattimainen ja brändiin sopiva ulkoasu
Kauniit ja modernit sivut tuovat esiin sinun asiantuntijuutesi ja tekevät selailusta helppoa kävijälle.
Tekniikka, joka ei jätä sinua pulaan
Kaikilla laitteilla toimivat nettisivut, joita sinun on helppo päivittää ja ylläpitää itse, ja jotka kasvavat yrityksesi mukana.
Hei, olen Miia Kuisma!
Matkani on kulkenut vakuutusalalta kosmetologiksi ja lopulta nettisivujen tekijäksi.
Kun jätin vakuutusalan, hain vapautta päättää omasta arjestani. Kun aloin miettiä markkinointiin keskittymistä kosmetologin työn rinnalla, halusin auttaa muita palvelualan yrittäjiä menestymään paremmin. Ja löytäessäni oman juttuni nettisivuista, tahdoin saada itselleni työn, jota voin tehdä missä tahansa ja samalla auttaa asiantuntija- ja palveluyrittäjiä menestymään.
Jokainen askel matkalla on tuonut lisää osaamista ja näkemystä siihen, miten asiantuntija- ja palveluyrittäjät voivat menestyä omalla alallaan ja saada lisää asiakkaita. Välillä sitä osaamista ja näkemystä on haettu lisää myös koulun penkiltä.
Olen rakkausromaaneja ja tarot-kortteja rakastava nörtti, joka haaveilee omasta pienestä talosta, jonka voisi remontoida itse (en osaa remontoida) sekä kasvimaasta (hoidan kasveja ahkerammin unelmissani kuin todellisuudessa).

Tapaa tiimi


Kerttu, hyvinvointivastaava
Kerttu on amerikankarvatonterrieri ja hänen tehtäviinsä kuuluvat työhyvinvointi, eli rennosti ottaminen, ja satunnainen markkinoinnissa avustaminen (lue: kuvissa poseeraus). Kerttu pitää lelujen tuhoamisesta, puruluista ja mummolassa vierailusta.
Tapani toimia
Asiantuntijuutesi ansaitsee näkyvyyttä
Haluan auttaa mahdollisimman monta asiantuntija- ja palveluyrittäjää tuomaan oman osaamisensa rohkeasti esille nettisivuillaan.
Nettisivujesi avaimien kannattaa olla omissa käsissä
Hoida nettisivujesi ylläpitoa itse tai jätä se minulle. Valinta on aina sinun. En halua sitoa asiakkaita väkisin itseeni, vaan toteutan nettisivuja tavalla, jossa voit jatkossa huoletta hoitaa sivujasi myös itse.
Et kaipaa ghostaavaa nettisivujen tekijää
Nettisivujen toteutus etenee aina sopimamme mukaan ja saat minulta tarvittaessa tukea myös sivujen valmistuttua. Ei enää nettisivujen tekijöitä, jotka katoavat kesken projektin tai joita et saa enää ikinä kiinni.
Työskentele kanssani

WordPress-nettisivut yrityksellesi
Juuri sinun yrityksellesi toteutetut nettisivut, jotka tuovat esiin asiantuntijuutesi ja saavat ihanneasiakkaasi ostamaan. Ei pelkkiä nettisivuja, vaan kokonaisuus, joka tuo asiakkaita.

Mallipohjat WordPressille
Haluatko toteuttaa nettisivut itse, mutta ymmärrät, kuinka tärkeää toimiva ja ammattimainen ulkoasu on? Tutustu mallipohjiini WordPressille ja toteuta kauniit nettisivut nopeasti ja helposti.

Lisää asiakkaita Googlesta
Hakukoneoptimointi auttaa sinua pääsemään potentiaalisten asiakkaiden näkyville, kun he hakevat palveluitasi. Autan sinua saamaan nettisivujesi hakukoneoptimoinnin kuntoon.
Haluaisitko tietää, miten voit saada lisää asiakkaita ja myyntiä nettisivujesi kautta?
Varaa alta ilmainen alkukartoitus ja kerron sinulle, miten nettisivusi voisivat toimia paremmin.