Jätä jatkuva somerumba taaksesi – Saa asiakkaita SEO:n avulla

Oletko hionut palvelusi timanttiseksi ja rakentanut upeat nettisivut, mutta kävijöitä ja yhteydenottoja on silti liian vähän?

Tuntuuko siltä, että asiakkaiden tavoittamiseksi sun on oltava jatkuvasti äänessä somessa, vaikka ideat ja into olisivat jo lopussa? (Eikä tuloksiakaan tahdo tulla…)

Somessa tavoitat ihmisiä, jotka kiertelevät ja katselevat, mutta Google on se paikka, josta oikeasti ostovalmiit asiakkaat etsivät palveluntarjoajaa.

Moni asiantuntija- ja palveluyrittäjä painii kuitenkin saman ongelman kanssa: nettisivut ovat olemassa, mutta ne eivät löydy Googlesta. Tai eivät ainakaan nouse esille tarpeeksi hyvin.

Todella usein kyse on siitä, että on rakennettu kauniit sivut, jotka voivat olla tekniikan osalta kunnossa, mutta tekstejä ei ole ikinä mietitty hakukoneoptimoinnin kannalta.

Olen auttanut vuosien aikana valtavaa määrää yksinyrittäjiä tekemään nettisivunsa itse tai rakentanut sivut heidän puolestaan. Molempia ryhmiä yhdistää yksi asia. Lähes kaikki heistä kirjoittavat nettisivujensa tekstit itse.

Nainen suunnittelemassa kotisivut yritykselle

Luvassa ei ole vain teoriaa, vaan käytännön esimerkkejä siitä, miten hakukoneoptimoit nettisivujesi tekstit.


Tässä koulutuksessa jätetään tekniset termit sivuun ja keskitytään siihen, miten parannat nettisivujesi sisältöä käytännössä. Opit, miten teet sivuistasi asiakasmagneetin, joka tuo yhteydenottoja ja varauksia silloinkin, kun lomailet.

Tämä koulutus on sulle, jos:

  • Olet asiantuntija- tai palveluyrittäjä ja haluat lisää asiakkaita ilman jatkuvaa somestressiä.
  • Olet kirjoittanut nettisivujesi tekstit itse, mutta et ole varma, oletko osannut ottaa hakukoneoptimoinnin huomioon.
  • SEO tuntuu käsitteenä isolta ja pelottavalta ja kaipaat selkeää opastusta tekstien hakukoneoptimointiin.

Mitä saat tässä koulutuksessa

Koulutus on rakennettu niin, että voit ottaa opit käyttöön heti. Käymme aiheet läpi selkeästi ja käytännönläheisesti:

  • Ymmärrät, miksi sivusi eivät sijoitu hakutuloksissa tällä hetkellä
    Kerron, miten Google toimii ja miksi sivujesi nykyinen sisältö ei tuo sulle näkyvyyttä
  • Opit löytämään oikeat hakusanat, joilla saat yrityksesi näkyviin
    Näytän sulle ilmaiset työkalut, joilla selvität, mitä asiakkaasi oikeasti etsivät Googlesta
  • Ymmärrät, miten hakusanoja käytetään ja osaat optimoida omia tekstejäsi
    Käymme läpi, miten hakusanoja kannattaa käyttää ja näytän esimerkkicasen avulla läpi, miten tekstiä hakukoneoptimoidaan.
  • Tiedät, miten ottaa myös tekoäly huomioon teksteissäsi
    Kerron sulle, mitä sisällöissä kannattaisi ottaa huomioon, jotta voit päästä myös tekoälyn suosittelemaksi

Koulutuksen jälkeen tiedät, miten muokkaat sivujesi tekstejä niin, että ne alkavat nousta hakutuloksissa.
Parasta on, että kerran hyvin tehty työ kantaa hedelmää pitkään ilman jatkuvaa ylläpitoa.

Hakukoneoptimoi nettisivujesi tekstit -koulutus

To 2.4. klo 10-11.30 verkkokoulutuksena
(koulutuksesta tulee tallenne)

Hinta 97 € (sis. alv)

Oletko valmis saamaan nettisivusi ostovalmiiden asiakkaiden eteen?

Kuka olen

Nettisivujen tekijä Miia Kuisma

Valitse jatkuvan somessa roikkumisen sijaan kestävä näkyvyys

Somessa sisältösi elää hetken ja katoaa sitten virtaan. Hakukoneoptimoinnilla rakennat jotain pysyvämpää: kerran optimoitu teksti voi tuoda sulle uusia asiakkaita vielä kuukausien ja vuosien päästä, ilman että sun tarvitsee tehdä asian eteen enää mitään.

Anna itsellesi lupa helpottaa markkinointiasi. Tule mukaan oppimaan, miten saat nettisivujesi sisällöt tekemään työtä puolestasi.

Jäikö jokin asia vielä mietityttämään?

Onnistuuko tämä varmasti minulta?
Kyllä! Koulutus on suunniteltu nimenomaan yrittäjille, jotka kirjoittavat tekstinsä itse. Käymme kaiken läpi selkokielellä ja käytännön esimerkkien avulla.

Entä jos en pääse paikalle?
Ei hätää. Koulutuksesta tulee tallenne, jonka voit katsoa, kun sinulle sopii. 

Tarvitsenko kalliita työkaluja?
Emme keskity maksullisiin ohjelmistoihin, vaan näytän, miten hyödynnät helppoja ja ilmaisia tapoja löytää oikeat hakusanat.

Miten saan pääsyn koulutukseen?
Koulutus pidetään verkkokoulutuksena to 3.4. klo 10-11.30. Saat muutamaa päivää ennen koulutusta osallistumislinkin sähköpostiisi. Lisäksi koulutuksesta tulee tallenne, joka tulee katsottavaksi kurssialustalle koulutusta seuraavana päivänä.

Kuinka kauan minulla on pääsy koulutukseen?
Sinulla on pääsy koulutuksen tallenteeseen, niin kauan kuin se on myynnissä, kuitenkin vähintään 12 kk ajan koulutuspäivästä.

Tuliko mieleesi jotain muuta kysyttävää? Laita minulle sähköpostia miia@miiakuisma.fi, niin vastaan mahdollisimman pian.